Elämästä ei selviä hengissä - Livet är en dödlig sjukdom

Pääsetkö sinä taivaaseen, kun kuolet?

Testaa se nyt:
Oletko koskaan valehdellut tai varastanut? Entä oletko käyttänyt Jumalan nimeä kirosanana, tai muuten lausunut hänen nimensä turhaan? Jeesus sanoi: "Joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa." Oletko sinä katsonut toista henkilöä himoiten? Jeesus sanoi myös, että joka vihaa veljeään on murhaaja. Jumala näkee suoraan meidän sydämeen, eikä häneltä ole salassa mikään.

Oletko sinä syyllinen tuomiopäivänä? Jos olet syyllistynyt näihin asioihin, Jumala näkee sinut valehtelijana, varkaana, Jumalan pilkkaajana, sydämessään huorintekijänä ja murhaajana. Raamattu varoittaa että jos olet syyllinen, joudut helvettiin.

Jumala ei kuitenkaan haluaisi tuomita ketään kadotukseen. Hän lähetti oman Poikansa kärsimään ja kuolemaan ristillä syntisten puolesta. Me rikoimme Jumalan lain, mutta Jeesus kärsi meidän rangaistuksen. Tämän takia Jumala voi jättää meidät rankaisematta ilman, että hän joutuisi tinkimään oikeudenmukaisuudestaan.

"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." Jeesus nousi kuolleista ja voitti synnin ja kuoleman vallan. Jeesus on ainoa tie taivaaseen. Kukaan muu ei ole sovittanut sinun syntejäsi. Tee siis tänään parannus (käänny pois synnistä Jumalan puoleen) ja laita luottamuksesi Jeesukseen, niin Jumala antaa sinulle ikuisen elämän taivaassa.

Lue päivittäin Raamattua ja tottele, mitä siellä sanotaan. Raamattu on Jumalan sanaa. Etsi myös seurakunta, jossa Raamattua kunnioitetaan Jumalan sanana, ja ala käymään siellä säännöllisesti.